Eineslihapullia kastikkeessa riisillä ja iltabisse

Ensin tullaan pimeälle verstaalle ja soitellaan sähkömiestä ja venaillaan talkkaria. Sit värkätään sähköpääkeskuksesta sulakkeet takaisin ja homma skulaa.

Boxin liimaus kun oli kasassa ja pientä sivuprojektia väkerretty siinä ohessa, voitiin alkaa siivoamaan liimajämiä ja hiomaan.
Testasin myös varmuuden vuoksi taltan terävyyttä sormeen.
Jokaisella verstaalla on aina parin metrin päässä työpisteestä laastaripaketti.
Ja lisäksi terävä taltta tekee siistin leikkuun eikä haavan paranemiseen mene kauaakaan.

Nyt soi Blondie stereoista ja ruokatauon paikka. Kynnetkin pitäis leikata mutta puukko ei ole tarpeeksi terävä. Haluan uuden.
Muutenkin pitäisi olla kaksi puukkoa vyöllä. Toinen on liiman kaapimiseen, maalipurkkien availuun ja yleiseen seinänhakkaamiseen & pelleilyyn. Toinen olisi oikesti terävä, puhdas ja käteensopivan kokoinen. Sillä voisi sitten leikellä dallaspitkoa ja appelsiineja. Ainiin ja tehdä noita tarkempia viimeistelyitä mihin taltta ei toimi niin hyvin ja olla yleensäkin apuna kaikessa pienessä.

Mutta niin.

Sunnuntain eineshampurilainen ja röökiä

Blogin avajaispäivän erikoistuplapäivitys!

Pienen ylimääräisen duunailun jälkeen aloitimme liimausoperaation.

Operaatio itsessään on juoksua ja sämähtelyä eikä saa kestää juuri puolta tuntia pidempään, joten käsien pyyhkiminen ja tauon ottaminen kuvaamista varten ei tule kyseeseen.

Jiiriliitoksella oleva boksi on verrattain helppo puristaa kasaan, olettaen että on oikeat niksit käytössä.

Kuvissa olevat kiristysliinat on varustettu mustilla muovilaitoksilla minkä nimeä en muista. Vehkeet ovat näppäriä tällaiseen työhön. Halpoja, melkoinen puristusvoima ja monikäyttöisiä.
Käytännössä parempi vaihtoehto olisi vannepuristin, mutta näin isoja töitä varten sellaiset maksaa satoja euroja ja mukana seuraa myös uskomaton määrä hikoilua ja tuskastelua kun metallivanteet voivat vääntyillä ja olla kuopilla.

Tämä niksi kuitenkin vaatii nimenomaan jiiriliitoksen.
Kyseinen liitos on oikein hyvännäköinen ja kestävä. Huonona puolena on että mittatarkkuus putoaa rennolle 0.5mm tasolle.
Tämä tarkoittaa että vastakkaiset palat mielellään ovat niin samanmittaisia että päällekkäin laitettaessa ne muodostaa terävän kolmion.
Puolentoista metrin mittaisessa boksissa se on hiukan erilaista puuhaa kuin parikymmentä senttiä kanttiinsa olevan korulaatikon askartelu.

Aiemmin hehkutetun upotussahan ansiosta työ kuitenkin onnistui vallan mainiosti ja seuraavaksi on edessä kädensijojen jyrsintä ja kansi sekä yllättävä määrä pientä väkertämistä ja viimeistelyä.

Sunnuntai, boxeja

Kylmä ja krapulankalsea sunnuntai alkaa sillä että herään ennen seitsemää ilman herätyskelloa.
Kolmea tuntia roikkumista, suihkussakäymistä ja animen katsomista myöhemmin hilpasen töihin (ja unohdan eväät ottaa mukaan vaikka tein padallisen safkaa eilen).

Saavun verstaalle.
Normaali ahdistus työvaatteita päällekiskoessa ja lyhyt henkäys kun valmistautuu henkisesti tulevaan työpäivään ei olekaan odottamassa. Tämä on oma verstas ja niskassa painaa niin paljon isompia murheita että työhön pääseminen tuottaa rentouttavaa nautintoa kun tietää asioiden etenevän.

Keräilen ajatuksia ja hahmotan päässäni mitä suunnilleen tänään teen.
Tässä hommassa ei yksinkertaisesti voi vain heittää hanskoja käteen ja alkaa tohisemaan duuniin.
Tai noh, joinain päivinä voi. Se on omalla tavallaan rentouttavaa laittaa työhousut jalkaan, sytyttää rööki ja kun sen on tumpannut niin voi aloittaa hikoilun.
Mutta yleensä työ vaatii järjestelmällisyyttä, tarkkuutta ja hienovaraisuutta.

Töitä tehdään aina niin tarkkaan ja hyvin kuin pystyy.
Minulla on monesti ongelmia ulkopuoliselle töitä tehdessä mieltää millaista jälkeä tai työtä minun odotetaan tekevän ja yritän vain sopeutua tilanteeseen. Tilaustöitä tehdessä sen sijaan olen itse päättänyt millaista jälkeä on mahdollista tehdä ja millä tekniikalla.


Mutta niin.
Enemmän höpinää itse työnteosta kun kerran kirjoittamisen makuun pääsin!

Tässä on melkonen liuta puutavaraa. Vajaan 400 euron edestä tammea tarkalleen ottaen. Niistä on tällä hetkellä loppusuoralla eteiseen tulevat sisustusarkut.

 Ihana yhdistelmäkoneemme (not).
Vanha italialainen paska. Periytynyt Hunni Attilan ajoilta asti tähän päivään. Mikään kulma ei ole suorassa, yhteenkään mittaan ei ole luottamista jos niitä enää on jäljellä eikä insinööritaito muutenkaan ole ollut hurraamassa tätä tehdessä.

Mutta siinä on teriä, ne pyörivät nopeasti ja kun tietää oikeat paikat potkasta, vääntää ja kitkuttaa niin sillä saa jälkeä aikaiseksi.

Sen sijaan tämä tässä!
Festoolin upotussaha. Tässä ei tarvitse tietää mistä kohti kolistella eikä potkia.
Sen tehtävä on leikata erinäisiä materiaaleja ja sitä se toden totta tekee!

Se leikkaa 90 asteen kulmassa, se leikkaa 45 asteen kulmassa, se leikkaa vaikka 53 asteen kulmassa!
Uskomaton vehje!

Erona tosiaan aiemmin parjattuun italialaiseen paskaan on, että tämän astelukemiin voi luottaa, ohjurikiskon kanssa sahattaessa saadaan jälkeä helposti puolen millin tarkkuudella ja etenkin isot kappaleet eivät vaadi kahden tunnin vääntämistä ja kääntämistä ja jännitystä sirkkelipöydälle, vaan kymmenen minuutin asettelun ja sahauksen.

Ja viimeiseksi, multimediakeskuksemme.