Kännykkäblogaus tyhjällä vatsalla

Työn alla olevat komeronovet kohtasivat yllättävän takaiskun kun huomasimme tilatun levypaksuuden olevan 21mm halutun 20 sijaan.
Ei siinä mitään tässä tapauksessa kun kaikki tarvittava materiaali tulee näistä levyistä. Kunhan ei tule mitään tyhmiä virheitä niin kaikki hyvin.

Ja sitten tulee tyhmä virhe. Unohdin kompensoida 2,4mm teränpaksuutta sahauksessa ja kaksi metriä tammisoiroa on hyödytöntä.
Napataan varastossa hengaileva pätkä tammilevyä käyttöön ja tehdään kehyksen päätyosat siitä.
Paska vain kun se noudattaa annettuja mittoja ja on tasan 20mm.

Yhden millin heitto paksuudessa on enemmän kuin miltä kuulostaa. Kun kappaleita asetetaan vierekkäin vertailtavaksi niin 2/10mm virhekin näyttää isolta. Ja silloin kun tälläinen tulee näkyvään osaan niin ollaan kusessa.
Ongelma vaati värkkäämistä monella tapaa. Aina kun jokin osa poikkeaa suunnitellusta normista niin se vaatii joka työstövaiheessa huomiota erikseen.

Homma ei ole edes niin helppo kuin vertauskuvallinen hampurilaisen maustaminen.
Kahdeksan burgeria on naaman edessä ja ajoittain joku niistä on ilman sipulia.
Se on normaali tilanne.

Mutta millin poikkeama levypaksuudessa tarkoittaa että pelkän sipulin poisjättämisen sijaan täytyy pitää huoli että jokainen alkuluvunmukainen hampurilainen 120 joukosta tulee maustaa vasemmalla kädellä ja sitä seuraava parillinen luku saa kuivasipulin tai paahdetun.
Tämä tulee pitää mielessä aina kun työskentelet näiden purilaisten työpöydällä. Eri projekteihin tulee oma sääntönsä.
Ja viikon päästä säännöt vaihtuvat kun uusi työ tulee.

Se ei vain toimi jos tulee poikkeamia. Ne vaatii säätämistä ja runkkaamista eikä siinä ole enää kyse taidoista vaan ajanhukasta.
__
Meki

Wengeä ja laatikkoruokia

Noniin!

Nyt päästiin viimein wengen pariin kunnolla.
Kuvassa myös yksi työkaluista mitä on käytössä.

Skalpelli on hauska lisä repertuaariin.
Vasemmalla oleva mora on lähinnä maalin kaapimiseen ja purkkien avaamiseen, pikkupuukko kulkee aina vyöllä ja sitä käytetään kaikkeen mahdolliseen. Terävyyttä pitäisi olla lisää ja muutenkin paremmassa kunnossa, mutta asiallisen pikkupuukon hankkiminen jää tulevaisuuden projektiksi.

Sitten on mattoveitsiä paria kokoa, niitä en tykkää käyttää koska vaikka ovatkin teräviä, niin jäykkyys on eri tasoa kuin puukossa mutta tarkkuus ei ole kuitenkaan yhtä hyvä kuin skalpellissa (ja hyvässä puukossa).

Sitten vielä että miksi ihmeessä skalpelli? Overkill, anyone?
Alunperin viilun leikkaamiseen ja pikkupaikkauksiin adoptoitu työkalu, mutta se on ihan pirun näppärä tarkkojen merkkausten kanssa.
Terävähkökin lyijykynä (jos niitä jossain löytyy) jättää päälle puolen millin merkin ja sitä ei saa mahdutettua justiin oikeaan kohtaan vaikka työntömitan kanssa. Lisäksi tummissa puulajeissa merkintä näkyy tosi huonosti.

Ekassa ja kolmannessa kuvassa näkyy heikosti merkintä.
Hyvien laitteiden kanssa ei tarvitse merkinnöistä huolehtia, mutta meilläpä ei olekaan 45000 euron Altendorfia jolla sahailla levyjä mittoihinsa. Tässä kontekstissa 800 egen upotussaha ei kuulosta enää niin pahalta hinnalta parin kiskonkaan kanssa.

Toisinsanoen: Muut -->

<-- Me

Monissa tapauksissa pienet tarkat laitteet on näppärämpiä ja vähemmän kylmää hikeä tuottavia kuin isot vermeet. Eri käyttötarkoitus.

Iso levysaha on juurikin levyjen tarkkaan, suoraan ja toistuvaan sahaukseen massoissa. Käytännössä tarkoittaa sitä että jäbä voi mennä 20 vuotiaana töihin ja 40 vuotiaana lopettaa duunin ja on seisonut koko sen ajan saman sahan ääressä.
Kertoo sekä jotain kyseisen merkin kestävyydestä että työn yksipuolisuudesta.

Meillä sitten toistuva sahaus tarkoittaa sitä että tehdään 20 samanlevyistä levyä kirjahyllyyn (tai 200 isommassa projektissa). Sellaiseen riittää mainiosti ohjainkisko, siihen lisälaite tätä varten ja upotussaha.

Käytännössä upotussahalla saa myös sahattua isompia levyjä kuin levysahalla. Kovin moni jamppa ei ole nostelemassa viismetristä massiivipuulevyä sahapöydälle niin että se vielä olisi siinä suorassa ja varmasti.

Ääriesimerkki kyllä, mutta toinen ääripää on hommata teline johon upotussahan saa ylössuin laitettua ja muutettua sirkkelipöydäksi. Tällöin voi käsitellä pienempiä palasia.
Tiettyjä ongelmakohtia on ja hyvä pöytäsirkkeli on näppärä laite jota upotussaha tukee, mutta pelkillä käsityökaluilla verstas tulee toimeen mainiosti.

Vieressä vilistävät kuvat kertovat uudesta lelusta jälleen: MFS.
Upeasti nimetty vehje, Multi-routing festool system. Jep.

Mitä sillä käytännössä voi tehdä on vaikkapa tuhkakuppeja, neliöreikiä ja jyrsintöjä sekä ympyröitä.

Kuulostaa vaatimattomalta, mutta ei ole sitä. Tämä järjestelmä jälleen säästää aikaa ja hermoja sekä parantaa tarkkuutta varsin huomattavat määrät.

Vieressä taltattu neliö olisi röökinpolton ajan sijaan vienyt projektin ensi viikkoon kaiken värkkäämisen kanssa kun keksin ensin millä ilveellä teen tarpeeksi pienen asetteen jolla toi jyrsiä, tai sitten siitä olisi vain tullut puhdasta paskaa kun yritän käsin taltata suorakulmaista reikää.

Tältä näyttää projekti liimausvaiheessa.

Ja tältä näyttää työpöytä työn jäljiltä.

Eikä ne suorakulmatkaan ole ihan raksatyömaan kokoa.

Hampurilaista ja juoksemista

Aamu alkaa sillä etten tiedä miksi nukuin huonosti. Heräsin puol ysiltä (yleensä seitsemältä, ilman kelloa. Olen tästä maininnut aiemminkin, mutta minusta se on huomioitava seikka. Tuntityöläisen elämässä heräsin optimitilanteessa kahdeksalta, mutta yleensä kymmenen jälkeen. Nyt yrittäjänä herään seitsemältä ja tunnen itseni virkeäksi ja nautin aamuista) ja koomasin tunnin ennenkuin jaksoin suihkuun ja verstaalle.

Verstaalla litra rooibosta, tapaaminen, sitten juoksua junaan päin - matkalla pysähdyin polttamaan sikarin ja juomaan bisse ohimennen belgialaisen entisöijän kanssa - ja sitten vielä kovempaa juoksua junaan.

Pihvien kääntelyä ja sämpylöiden paistamista seuraavat kahdeksan tuntia ja nyt kotona juomassa alkoholia ja salaatinjämiä.

Samalla luen kolumneja ja kirjoituksia ajattelusta.
Niitä on vain tullut viimeaikoina paljon eteen. Tai sitten vain kiinnitän huomiota niihin, mutta ei sillä väliä.

Ensin on Dunning-Kruger efekti.
Pähkinänkuoressa: Tyyppi joka ei osaa asiasta juuri mitään ajattelee olevansa järkyttävän paljon parempi kuin on eikä tunnista muiden kyvykkyyttä asiassa -> samalla tavalla todella kyvykäs tyyppi aliarvioi omaa suoritustaan.

Tunnistan kummankin tapahtuman omasta kokemuksesta. Etenkin nuorempana ja naiivina tuli vastaan tilanteita joissa oppi jostain aiheesta jotain ja teki sitä paljon (tai kuten tykkään sanoa; vaikka juo paljon bisseä, ei ole asiantuntija oluissa, vaan tietää ainoastaan kuinka juoda paljon bisseä) ja silloin oli helposti hyvinkin hot-shot asiassa eikä jäänyt tutkimaan kriittisesti omia tuotoksiaan.
Sitten ihmiset jotka osas aiheesta niin paljon, että tämä yksi nuoren jäbän ylpeydenaihe oli vain piste avaruudessa ja helposti toteutettavissa, eivät vain kehdannee aina sanoa että toi ainoa ylpeydenaihe jolla puskee joka väliin, oli aikalailla keskitasoa.

Toinen tapaus sitten on wikiartikkelissa mainittu testitilanne jossa kyvykkäät suorittivat tehtäviä jotka oli niille helppoja, ja kelasivat että ne on kaikille muillekin helppoja tai että niissä oli varmasti jotain syvällisempää takana mitä ne ei huomannu, joten päättivät tutkia tehtävänantoa tarkemmin ja arvostella itsensä maahan. Mutta oikeasti tehtävät oli järkyttävän vaikeita kaikille muille.


Kuvia mitä heittelen tähän viereen on tiettyä merkitystä ajatusmaailmani kanssa.

Courage wolf meme on ihan vain oma juttunsa ja muistuttaa minua aina miehisistä leffoista kuten Rockysta, jossa jäbä juoksee lumisilla rinteillä ja nostelee latovajassa orsia ihan vain koska ei halua pysyä mukavuusalueella ja saa asioita aikaiseksi.
Joten siitä ei kannate välittää.

Palanen muistivihkoani. Tämä liittyy läheisemmin kolumniin seinien tuijottelusta.
Tykkään tästä ja toteutan sitä elämässäni.

Jos istun tietokoneen ääressä ja yritän keskittyä kovasti kirjoittamaan tekstiä webbisivuille että saatais myytyä itseämme eteenpäin ja meidän pitää saada tulosta ja sitten pitää saada tilauksia että vois tehdä jotain oikeaa työtä ja nyt on pakko kirjoittaa ja lisätä sisältöä ja rentoutta tähän ja tätä työtä pitää tehä vaikka aamuun asti mutta nyt pitää saada jotain oikeaa aikaseksi kun ollaan oikeesti yrittäjiä eikä voi enää värkätä vaan tehä paljon töitä ja ja ja ja...
Alkaa vituttaan. Laitan takin päälle, tupakan huuleen ja lähden kävelylle.

Kävelyllä keskityn vain sen nauttimiseen että voin lähteä ulos tietokoneen äärestä, vapauttaa ajatuksia hoitamaan työtään ja luottaa siihen että kohtapuoliin tulee pala sisältöä sivuillekin. Tai jokin muu idea.
Ajatukset poukkoilee yksijalkaisesta pöydästä tekstin asiallisuuden tasoon ja siihen kuinka kaukana hyllylevyn pitäisi olla etureunasta moduulikirjahyllyssä.
Palaan sisälle, poistan puolet tekstistä mitä olin tehnyt ja muutan loputkin lyhyemmiksi, jäsentelen ne paikoilleen ja lisään kuvan.
Sitten lopulta lähden illalla kotiin nukkumaan ja tulen aamulla takaisin.

Perinteinen tapa hoitaa työ on istua hikoilemassa toimistopöydän ääressä ja "Sulle maksetaan tästä palkkaa".
Se on oikeasti tuskasta eikä sillä saa mitään aikaiseksi vaikka se tuntuukin ikävälle.

Kaikki eivät vain työskentele tuskalla ja vitutuksella.
Minä työskentelen mielelläni ja otan nautintoa kaikista asioista mitä teen.
Joskus tehdään töitä iltaan, joskus ei. Ajattelen lähes jatkuvasti jotain työhön liittyvää enkä ahdistu siitä, koska työ ei ole minulle jotain mitä pitää kärsiä, vaan mitä pyritään tekemään parhaalla mahdollisella tavalla.

Suunnittelu ei myöskään tule koneen ääressä istumalla eikä työpöydällä piirtämällä. Se on kolme eri moleskinea laukussa joissa on jokaisessa joko pelkkiä piirustuksia tai tekstiä tai piirustuksia ja tekstiä.

Se tulee myöskin humalaisista keskusteluista ja sellaisten ihmisten löytämisestä jotka sanoo vastaan.
House MD:stä tuttuun tyyliin paras ideoitten kypsyttäjä on yksi henkilö tiimissä joka aina on eri mieltä.
Ei sillä väliä vaikka pointti on huono tai vähäpätöinen tai kaukaa haettu tai sitä ei ole ollenkaan. Siihen pitää vastata ja silloin asiaa pitää miettiä.

Kuten sohvapöytä tiiliseinää vasten.
Sen soveltuvuutta mietittiin ruokapöydäksi ohimennen. Ei mitenkään vakavasti, mutta asia vain nousi esille ja tietenkin selkein este siihen on umpinaiset päädyt jotka estää istumisen. Mutta jos pöytä vain olisi ihan helvetin paljon isompi?
Ei joka ruokapöytään tarvi päästä päätyyn istumaan ja jumankaute se olis makea lopputulos.
Kulmien suoristaminen ei tule kyseeseen, mutta baaritiskin siitä voi tehdä mainiosti, tai toisen päädyn seinään.

Heti kun hyviäkin ideoita kyseenalaistetaan, päästään ideoissa eteenpäin.

Millä tavalla tuskallinen aamuviideltä herääminen joka aamu parantaa työtulostani? Tuoko se kaikki kiroilu, kahvinjuonti ja paha mieli jollain tavalla kärsimyksen lisärahoitusta tai sisältöä?
Miksi minun pitäisi olla ylpeä siitä että yrittäjänä jaksan tehdän pitkää päivää?
Millä tavalla lisäkärsiminen ja lisävaivannäkö tekee työstä paremman?

Jos istun tietokoneen ääressä 20 tuntia ja kirjoitan paskaa tekstiä, niin se on vain huonosti käytettyä aikaa. Sen sijaan olisin voinut lähteä kävelylle ja käyttää tunnin aikaani kirjoittamalla hyvää tekstiä.
Mutta normaalin työehtosopparin mukaan lähden tällöin työpaikaltani ulos ja se on selkeä poissaolo!
Työt keskeytyy!
Vittu takas koneen ääreen tai tulee fudut!

Tykkään nauttia työstäni muillakin tavoilla kuin kauhean työrupeaman jälkeisellä tyytyväisyydellä.
Jos piirrän ja kirjoitan nautinnolla niin se heijastuu ulospäin ja töistä tulee tarkkaan mietittyjä ja laadukkaita.
Mikäli otan ylpeydellä ammattini, en pelkästään aseta laitteita oikeisiin mittoihin ja painele menemään vaan varmistan että valmis työkin toimii kuten pitää.
Kellon ympäri duunaaminen on vain ominaisuus eikä hallitseva tekijä. Sitä vain sattuu olemaan koko päivän verstaalla kun työn valmistaminen kestää kauan.

Härskiintynyttä tofujuttua ja suunnitelmia

Hyi saatana mikä määrä duunia.
Tietokoneella istumista ainaki 6 tuntia.
Siinä ajassa kävelis 20 kilometriä safkatauon kanssa ja olo tuntuis yhä hyvälle.
Mutta sen sijaan päässä jyskyttää ja persettä kutiaa ja bisse on loppu.

Kotona töiden tekemisessä on kuitenkin hyvät puolensa.

Isojen sikarien polttamisen lisäksi (jota voisin tehdä kyllä verstaallakin, mutta en aamutakkisillaan katetulla parvekkeella) on käytössä parempi tietokone, jolla yleensä keskitytään täysin viihdekäyttöön mutta aika ajoin sille löytyy jopa oikeaa työkäyttöäkin.

Työharjoittelijat on hauska asia.
Samalla kun me ite kelaillaan että mitenköhän tässä ollaan niin vakuuttavia että asiakkaat oikeasti luottaa meihin - ei sillä, nerojahan tässä ollaan mutta kuitenki alle kolmikymppisiä ja farkut jalassa - niin työharjoittelijat miettii kuinka ne vois päästä meille räpeltämään.

Harjoittelija tulee "Moi mulla ois harjottelu ens kuus."
"Okei tuu vaan."
"Ai. Mä mietin jo mainospuheenki että pääsis just tänne."

Olispa töihin hakeminen yhtä helppoa.
Mutta se on ihan saatanan vaikeaa. Varsinkin vakituinen paikka.
Sitten jos kerran pääsee sisälle vakituiseksi mihin tahansa niin sitten on asiat kunnossa. Mutta jos et ole töissä tai et pääse vakituiseksi niin asiat kusee.
Kyllähän työntekijöiden etuja pitää valvoa, mutta Suomalainen järjestelmä tekee työntekijän ottamisesta erittäin epäedullista, riskialtista ja epäkiitollista hommaa.
Ei sillä että voisimme miettiäkään työntekijän ottamisesta käytännössä milloinkaan (jo tilanpuutteen vuoksi), niin tämän duunarin pitäisi olla lähestulkoon yhtä ahkera kuin yrittäjä itsekin. On erittäin vaikeaa saada riittävä määrä keskittymistä ja vastuuta tuntumaan jos ei ole firman osakas.

Saati sitten että voisimme palkata ketään joka ei olisi jo ennestään monen vuoden kokemuksella duunaava helvetinkovasälli.
Tietenkin otetaan huomioon tämä ala, joka vaatii vähän enemmän kuin mikä tahansa pihvinkääntö, mutta nurkissa pyörivästä apupojasta vain joutuisi maksamaan niin uskomattomia summia rahaa ja vaivannäköä että palkkaa ei alettaisi edes miettimään.
Ainiin ja mikäli alkaa naama vituttamaan niin siitä duunarista ei tosiaankaan pääse eroon.

Vaihtoehtojahan on. Työssäoppiminen, tuettu työharjoittelu ja työllistämistuki tai kaikkien nilkkien rakastama "Potki pellolle kahta päivää ennen koeajan loppumista" -metodi jonka hyväksikäyttö on alkanut yleistymään kun tulevaisuudesta on tullut epävarmempaa ja työntekijöiden etuuksia vahvistellaan koko ajan kuin rangaistuksena siitä että yrittäjä palkkaiski jonkun.


Yhäkin, työntekijäin edut on ihan kiva asia, mutta ajoittain ne tekevät palkkaamisesta mahdotonta. Etenkin nuorten ja kokemattomien.

Joskus jonkun jostain syystä palkkaisin niin etuuksiin kuuluisi muutakin kuin kahvinkeitin taukohuoneessa, mutta joka päivä näihin ei kuulu kasista neljään työajat, kaksi kahvitaukoa, lämmin ruoka ja puhdas sohva.

Siihen kuuluu ihmeellisiä ajomatkoja nurmijärvelle pakettiautolla, euron läppäpizzoja, viskipulloja, possumunkkeja, kahdelta yöllä loppuvia työpäiviä, pahaa kahvia, hyvää kahvia, ulkovessa, puistopuurankojen kanssa painimista ja vaivannäköä. Ainiin ja karkkipusseja, röökiä, lisää possumunkkeja ja keksejä, ulkona syömistä ja kalliiden laitteiden kanssa leikkimistä eikä kovin tarkkaa tilinpitoa jos itselleen valmistaa jotain.

Kauppareissu ja ikea-lihapullat

Aamuysiltä huolehdimme heti ensimmäisenä tärkeimmästä rituaalistamme: yhteinen aamurööki. Hyvinä päivinä vielä kahvit siihen kylkeen.

Sitten kasataan ostoslistaan lisää roipetta ja lähetään rullaamaan.
Pikkuverstaan arkeen ei kuulu metrilankun ja rakennuslevyn hakeminen noutovarastolta vaan kahvinkeitin, tela, liimoja, pari moraa, kannakkeita, erikoisteippiä, fikkari ja pölypusseja k-raudasta. Sitten suunnataan koruhelmikauppaan ja ostellaan erikoisempaan projektiin vähän sitä ja tätä, helakauppaan osteleen taas vähän tätä ja tuota yksittäishommia varten ja vielä käväsy malmin terässä.
Sitten Ikeaan safkalle. Mukaan tarttui myös pikkuveitsi taukohuoneeseen etten enää leikkais juustoa tinnerissä uitetulla, liimatahraisella puukolla.

Sitten vielä viimeinen pinnistys ostamaan alumiinikiskoja. Näillä tehdään kaikkea kivaa ja käyn niitä läpi ennenpitkää.
Tällaiset mestat on siitä huonoja että niitä joutuu tosissaan etsimään. Kesti päivän verran googlettaa koko mesta ja puolisen tuntia ajaa sinne. Jossain aivan helvetin perseessä Vantaan viimeisellä perukalla on jäbillä talli täynnä alumiiniprofiileja ja siellä sahailevat niistä mitä huvittaa.

Me tarvittiin vain jokunen metri L- ja lattarautoja eri kokoisina, joten helpompi yleensäkin on hypätä autoon ja ajaa paikan päälle niitä ostamaan kuin alkaa tilaamaan perstuntumalla.
Ja toden totta. Mennään sisälle ja vanha jäbä siellä ei paljoa kummeksinut (muuten kuin että miten ihmees me sinne eksyttiin keskustasta) vaan alettiin vain valkkaamaan sopivia metallinpätkiä.
Jos olisin tiennyt tarkalleen mitä haen, niin hommasta olisi varmaan tullut nopeampaa. Mutta minulla oli vain summittainen idea siitä mitä tarvitsen, ja kun paikan päällä näki oikean valikoiman mitä kaikkea schaibaa maailmassa voi alumiinista tehdäkään niin olin tyytyväinen mies.

Lohikeitto ja wengepätkä

 Jes! Duunit alkaa sujumaan.
Uutta puuta on tullut verstaalle ja se tietää aina duunia. Parastahan on että nyt jo tulee lisää puhelua ympäriinsä että pitäis lisää duunia tehä.
Verstas tarvitsee tietyn määrän fygyä joka kuukaus pysyä pystyssä, mutta kun oikein kiristetään ruuveja päässä niin se ei ensimmäisenä vuonna tarkoita kovin montaa työtä.
Normaalisti verstas sen sijaan vaatii jo moninkertaiset määrät fygyä että saa palkkaa ja maksetaan velat. Nyt nihkutellaan sivuduuneissa eikä ole velkojen maksua vielä.

Muihin aiheisiin!
Kuvat vieressä ovat pala merbauta, wengeä, ja moniotepihdeillä avattu pullo bisseä.
Kaikki pienen verstaan hyviä puolia.
Isommissa mestoissa ei todennäköisesti alettaisi leikkimään mahongin tai wengen kanssa ellei ole jotain erikoista menossa, ja nimenomaan isot paikat ei halua erikoisuuksia vaan valmistuslinjatyötä.

Täällä sensijaan meillä on mahdollisuus fiilistellä työmme jäljellä, kuunnella Edith Piafia seitsemältä illalla kun on väkertänyt valmiiksi asetteen suorakulmaiseen sahaamiseen.

Joku päivä vielä tässä tulen hehkuttamaan MFT-pöytää ja kaikkia hienoja vipstaakkeleita joilla saan suorakulmaisia sahauksia tehtyä vaikka vasemmalla jalalla.

En vain ole niitä ihmisiä jotka diggaa selviytyä vähimmällä mahdollisella. Haluan tehdä hyvää työtä muutenkin kuin tuurilla.

Tai sanotaan näinpäin: Jokainen muistaa lapsuudesta jonkun sukulaisukon tai nikkarin tai minkä vain moponvirittäjän.
Näillä oli käytössä työkaluja joihin lapset ei saanu edes koskea. Tai ei oikeastaan aikuisetkaan. Niissä oli jokaisessa jokin kikka jolla sitä piti käyttää tai piti tietää että terä tulee ulos tuosta tai väärin käännettäessä laikka irtoaa ja lentää seinään.
Pointtina on että näitä kaikkia piti kiroilla ja vääntää ja kääntää ja varoa sormiaan ja yleisesti ottaen olla valmis menettämään pari sormea tai silmä jokatapauksessa ennenpitkää.
Työnjälki näissä riippuu yleensä siitä kuinka vakaasti käsivaralta sen saat tehtyä.
Huomasin nopeasti että smirgelillä teroitettu puukonterä ei ollut kovin terävä.

Sitten siirrytään tähän nikkaroinnin maailmaan kun käytetään asiallisia työkaluja.
Voisimme ostaa noin kolmasosalla nykyisestä hinnasta kiinalaisia työkaluja jotka ajoittain on melko hyvää settiä. Tätänykyä kiinalaiset tehtaat näyttäisi parantaneen tarkkuutta ja suunnittelua siinä määrin että hyvän työkalun löytää pienellä etsimisellä aika ajoin.
Sitten vain väkertäisimme toinen toistaan ihmeellisempiä asetteita ja väkerryksiä joilla voisimme kääntää sahan 45 asteen kulmaan kun työkappale pysyy jollain ilmeellä paikoillaan.
Kuten yllä oleva väkerrys.
Se vaati kolmen tunnin työn että sain sahaamaan asiallista suoraa jälkeä 45-asteen kulmassa. Ja tässä tapauksessa käytössä oli hyvä saha jonka terä kääntyy tuon astemäärän, eikä koko sahaa tarvi kallistaa.
Eikä se vieläkään ole täydellinen ja vaatii vääntämistä ja väkertämistä vähän joka kerta.

Minulla ei ole ongelmaa nähdä vaivaa ja tehdä töitä. Mutta ennenpitkää kun teen kuudennentoista tämäntyylisen asetteen eri kappalepaksuuksille tai mitoille, tulee jonkinnäköinen virhe ja huomaan taas kuluttavani kuusi tuntia asetteen teossa ja luovun koko tarkkuushommasta. Alkaisi vituttaan ja heilautan työn menemään nopeasti valmiiksi. Sitten jäljestä tulee kohtuullista mutta ei hyvää.

Sen sijaan kun voisi ostaa hyvinmietityn järjestelmän pala kerrallaan ja hidastumisen sijaan työnteko nopeutuisi oppimisen myötä.
Tämä tarkoittaa pienempää palkkaa, kun uusia työkaluja ostellaan heti kun rahaa vähänkään pilkistää tilillä, mutta ihan sama. Tykkään tästä että voin fiilistellä hyvää elämääni, herätä seitsemältä aamulla ilman herätyskelloa ja mennä verstaalle syömään croissant & espresso aamuröökin kanssa ja aloittaa työt kun olen valmis.

Tällä hetkellä lähestytään puoltaväliä kuusta, sain maksettua juuri ja juuri normaalit laskuni ja tilillä pilkistää röökiaskin oston jälkeen euro.
Ei ole rahakasta eikä ongelmatonta elämää, mutta toimistotyö ajaa ihmisiä itsemurhaan.

Hodari aamiaiseksi, pankkiin lounaaksi

Aamu alkaa kuudelta kun heräilen kanssa-asujien heräilyyn. Sitten keräillään lattialta verolappusia ja kiroillaan kun jotkin asiat ei vain ota sujuakseen.
Välissä pankki, välissä verojutut, välissä vakuutukset. Yleensäkin kaikki paperiasiat tuo mukanaan pieniä ärsyttävyyksiä jotka ei henkilökohtaisessa elämässä häiritse lainkaan, mutta yrityselämässä niitä pikkuärsyttävyyksiä ja pikkuasioiden hoitamista on ihan helvetisti. Tällöin jatkuva pieni palvelun nilkuttaminen saa vakavissaan harkitsemaan toimiston vaihtoa.

Tässä tapauksessa pankki ei ole viime aikoina toiminut niin hyvin kun pitäisi ja myyjä sattui soittamaan oikeaan aikaan, niin menenpä kuuntelemaan kuinka paljon paremmin toinen pankki osaisi hoitaa koko firman ja mun henkilökohtaiset asiat.

Tuskin tässä enää yhden pankinvaihdon jälkeen jaksetaan alkaa vääntämään mitään uutta, mutta tämä osoittaa kuinka tärkeää tasainen, luotettava toiminta on. Mikäli asioista joutuu jatkuvasti soittelemaan, alkaa nopeasti kiinnostamaan muiden ehdotukset.
Tämähän muistuttaa jo parisuhdeavautumista. God damn!

Muihin aiheisiin!
Ensimmäisenä kuvana pankkivolinan kohdilla on juuri valmistunut saarninen leikkuulauta. Näiden myynti on likipitäen epäkannattavaa, joten annamme näitä lähinnä lahjoiksi taktisiin tilanteisiin. Periaatteessa kalliita siis, joten rahan vuoksi ei kannata tehdä (kukaan ei osta, tai sitten liian paljon vaivaa liian vähällä rahalla) mutta vuokraemäntäni varmasti tykästyy.
Isoihin diileihin pikkuhiljaa myös annamme ylimääräisenä lahjana näitä.

Sitten nämä muut puunkappaleet vieressä ovat aktiivinen sivuprojekti mitä olen kait aikaisemminkin vilautellut. Saimme puulastin äskettäin sisään ja heti aletaan pilkkomaan palasiksi.

Isoin punanen lankku on merbauta (mahonkilaji). Jyrsitty tummanruskea on pähkinää, sitten kullankeltainen on iroko. Nämä kummatkin pääsevät kunnolla oikeuksiinsa kun ne on vahattu ja kiiltävät oikein tyylikkäästi.

Sitten meillä löytyykin jotain ihanuutta: Wenge.
Niin tummanruskea että on lähes musta ja omaa jotain aivan omanlaisensa kuvion. Tämä pitää nähdä livenä että sitä voi arvostaa tarpeeksi, mutta pyrin hehkuttamaan töiden valmistuessa tätä vähän enemmän.
Lisäksi vielä tekasen peilinkehykset kyseisestä puusta ja saadaan siitä jotain aika makeaa helpolla.

Sitten alimmaisena lähes sivumainintana loimukoivu. En edes tiedä mitä tästä tehtäisiin jyrsintätyön lisäksi.
Naulakko olisi kyllä aika makea. Hyvinkin yksinkertainen duuni omalla tavallaan, hioa tasaiseksi ja kiiltäväksi pinta, laittaa sauva taustasta seinään kiinni ja siinä on valmis vaatenaulakko joka vetää katseita puoleensa.

Nuudeleita ja ruuveja

Tänään skruuvattiin ku viimistä päivää. Työpöytä mitä olen venaillut alkaa valmistumaan viimein.
Ei sillä, tuo on iltapäivän mittainen projekti mutta sitä oikeaa hetkeä odotellessa vain on vierähtänyt hetki.

Tykkään laadukkaista asioista.
Laadukkaissa asioissa on muutakin sisältöä kuin tekninen toteutus.
Laatu on ideassa ja ajatuksissa.
Miksi Festoolin multi function table maksaa yli 500 vaikka siinä on päällä MDF jossa on rivi reikiä?
No koska se ei ole pelkkä pöytä jonka päällä on mädärinpala täynnä reikiä. Eikä edes pöytä jonka mädäripalassa reivät ovat 62mm päässä toisistaan.
Sen mädärinpalan voi napata pois ja pöydän muuttaa lisäosan kanssa sirkkelipöydäksi johon voit heittää sisään upotussahan.
Tai jyrsinpöytä, sille oma kehikko ja pöytään kiinni vain.
Lisäksi koko hökötys on tukeva mutta kevyt ja sen voi napata henkilöauton takapenkille mukaan kun on asiakaskeikkaa.

Ainiin ja lisäksi se on juuri samankorkuinen kuin kaikki muutkin työstöpöydät valmistajalla ja sivustassa kulkee urat joihin saa kiinni MFS:n kiinni ja täten koko hökötyksen saa muutettua taas joksikin aivan muuksi.

Olen rakastunut tällaisiin toteutuksiin.
Yleensäkin niistä ei tule rahastuksen maku suuhun eikä myöskään koreilun olotilaa. Ne on tarpeellisia ja hyviä. Ne maksaa juuri sen takia että samoilla tyypeillä on aikaa ja viitsimistä jatkaa saman linjan pitämistä eikä vain perustaa kiinaan tehdasta jossa pakerretaan menemään sahoja raksaukoille.

Mun pitää joku päivä soittaa Festoolille ja alkaa perimään mainostuloa näistä puheista.

MUTTA!
Tällä kaikella oli pointti.
Olen rakastunut tähän kekseliäisyyteen ja haluan toteuttaa sitä itse.
Se ei ole helppoa, mutta jos haluan jotain helppoa niin menen toimistoduuniin.
Kun jokin setti maksaa paljon niin sille pitää löytyä muukin syy kuin materiaalit ja aika. Jotain sellaisessa pitää olla takana.
Varsin monesti se on puhdas kestävyys ja yksinkertainen ulkomuoto. Välissä siihen saa mahdutettua mukaan kourallisen nerokkaita yksityiskohtia.
Yleensä huonekaluihin sisältyy jo ennestään kourallinen nerokkaita yksityiskohtia mutta nehän onkin ihan vain normaaleita nerokkuuksia.

Seinän kokonen kirjahylly ja hämärä pakastepiirakka

Pääsin miettimään tänään suunnitelmaa ja hintatarjousta koko seinän peittävälle kirjahyllylle.
5 metriä pitkä ja 3.5 korkea. Siinä on mittaa melkoset määrä kieltämättä, mutta ei ole lainkaan mahdoton tai lopulta edes vaikea systeemi tehdä.

Tutkin hetken aikaa eri vaihtoehtoja. Meidän oma tapamme toteuttaa asia on 80x80cm moduuleita jotka voi vaivatta kuljettaa, asentaa, purkaa, pyörittää ja ehostaa.
Mietin myös josko näin korkeaan huoneeseen sopisi korkeat palkit joiden väliin laitetaan hyllyjä, mutta silloin asiakkaan haluama neliörakenne ei onnistuisi.

Lisäksi turha mainitakaan niin viime vuosisadan puolestavälistä alkaen on jo moni valmistaja tehtaallaan duunannut moniakin tällaisia järjestelmiä joissa emme pysty kilpailemaan vaikka haluaisimmekin.

Joten niin. 24 kappaletta tällaisia boxeja. Siinä peitetään koko seinä kirjoilla niin kyllä tavaraa tosiaankin kuluu melkoiset määrät.
Mietin tilannetta jos itse olisin tällaista tarvitsemassa. Olisin todennäköisesti jo vilkaissut parilta eri valmistajalta vaihtoehtoja ja kysynyt tutuilta, niin sitten ihan koska projekti on melkoisen kokoinen haluaisin eri vaihtoehtoja hintaan katsomatta ja miettiä kokonaisuutta.

Päätin että meidän tyylimme tukee erittäin hyvin ydinosaamista ja liiallisen isot yksittäiset kirjahyllyt olisi vaikea kuljettaa, asentaa sekä valmistaa. Hinnan pudottaminen ei onnistuisi suunnitelmien vaihtamisellakaan ja samalla laatu kärsisi (suunnittelunäkökulmasta).
Sen sijaan sarjatyönä kun teemme näitä reippaasti,

Tämä on käsityötä tekevän puusepän linjaus koko seinän peittävään kirjahyllyyn.
Katsotaan mitä asiakas sitten lopulta valitseekaan, mutta tästä ei enää voi ite parantaa.

Jyrsin paskaks ja sekamössöä safkana

Hups.

Jyrsinpöytä halkes lopullisesti ja fiksailujenkin jälkeen ei halkeama pysy piilossa ja jäljestä tulee paskaa.

Joten pari puhelinsoittoa ja varttitunnin kävelymatkan jälkeen on tuloksena uusi lisäys Festool-boxitorniin.

Ja sisältä löytyy sama vehje! Paitti se ei olekaan OF1000 vaan OF1010. Ja uusi kiva ohjainkisko.

Tällasia hankintoja olisi tarkotus tehä vasta kuukauden tai parin päästä, parin päivän harkinnan ja katseluiden jälkeen kun varmistetaan ettei mitään käsittämättömän upeaa kampanjaa ole ihan oven takana odottamassa (plus että firmalla on rahaakin siihen).


Mutta käytännössä hankinnat pamahtaa päin naamaa ku hirvikolari. Jyrsin menee paskaksi, tulee aika tehdä työ jota ei voi tehdä nykyisillä työkaluilla kuin hutiloiden ja yleisesti ottaen vain varmistutaan siitä että ilman laitetta ei voi elää.
Sitten nostetaan leveä perse penkistä ja mennään Punavuoren Rautaan, ostetaan roippeet ja höpistään paskaa varttitunti myyjän kanssa, palataan verstaalle ja poltetaan tyytyväisenä sikarit. Sitten työn kanssa säpistään niin kovaa että lasku ei ehdi vielä erääntyä.

Uudessa vehkeessä on pieniä parannuksia entiseen, mutta ei mitään maatamurskaavan uutta. Vaihtoehtona olisi ollut ostaa astetta isompi laite, mutta lisätehoille ja -koolle ei löytynyt kauheasti tarvetta joten päätimme pysyä pienessä ja näppärässä vehkeessä.

Ja samalla tässä esitelläänkin pieni liitostyö jolla yhdistettiin pari tammilevyä pidemmäksi, 2.6m mittaiseksi tasoksi.
Homma on yksinkertainen mutta tarkkaa puuhaa. Tällaisesta olisi ollut hyvä nappailla kuvia mutta sellanen pikkuasia tahtoo karata aina mielestä.

Ensin 45 asteen kulmassa upotussahalla kumpikin levynpää, sitten vain niihin ajettiin maksimisyvyydellä Dominopaikkoja muutama kappale, liimaa ja itse palaset väliin ja puristuksiin.

Puristaminen tapahtui suoran filmivanerin päällä ja tasoja puristettiin sekä ylhäältä että päädyistä jotta pysytään varmasti samassa tasossa ja saadaan puristusvoimaa.
Lopulta vahakerros päällä piilottaa aika tehokkaasti vähäisenkin sauman.

Sitten puuseppä jälleen menee safkaamaan jotain satunnaista ruokaa, sytyttää sikarin ja ottaa kuvat joskus toiste.

Safkat jäi himaan, boxit uhkaavasti valmistuu

Perushommana lojutaan tietokoneella ensin tunti aamulla ja sitten yhtäkkiä kiskotaan housuja jalkaan ja rynnätään ovesta ulos ja jätetään turhat eväät himaan.
Oli harvinaisen mukavaa opiskella muutaman työvuoden jälkeen kun sai joka päivä lämpimän safkan salaatilla nenän eteen eikä tarvinnu joko lämmittää neljättä kertaa samalla viikolla kyhäämäänsä safkaa mikrossa tai ostaa  kahden euron makaronilaatikkoa kaupasta.

Sitten kuitenkin verstaalle miettimään jälleen kuinka duunata paremmin kalusteita.
Markkinointi olisi kiva asia.
Valitettavasti olemme puuseppiä.
Ei sillä, paljon markkinointikeinojahan voimme hyödyntää ja muuten, mutta vasta hyvin toimiva ja tuottava firma pystyisi kehittämään laajemmassa mittakaavassa omia tuotteitaan ja huonekalusarjoja ja vieläpä myymäänkin niitä.
Kehittäminen ja rakentaminen maksaa tuhansia euroja. Sen sijoituksen olisi valmis tekemään jos tietäisi varman keinon myydä tuotteitaan. Tähän minusta tarvitaan markkinointityyppiä jolla on muutakin kuin puheenlahjoja, kuten asiakaskuntaa ja kontakteja.

Valmisteilla olleet eteisboxit alkaa pikkuhiljaa näyttämään verhoiluvalmiilta. Kirsikkavaha on pinnassa ja kahvinkeitin meni rikki.

Lisäksi kaikkia pikkukorjauksia ohessa.